KSML 24.9.2020: Mielenterveyden hyvä hoito ei tee kipeää

26.10.2020

Keskisuomalainen 24.9.2020 

Pääkirjoituksessa "Parempaan työllisyyteen ei ole oikotietä" (KSML 21.9.) todetaan, että paremman työllisyyden saavuttamiseksi mikään vippaskonsti ei nyt yksin riitä ja että kipeitäkin keinoja joudutaan käyttämään.Olen täysin samaa mieltä siitä, että vippaskonsteilla nykyistä työllisyystilannetta ei korjata. Mutta kivuliaiden keinojen lisäksi olemassa on myös keinoja, jotka sekä parantavat työllisyyttä että tekevät hyvää.Harva asia nimittäin vähentää samanaikaisesti inhimillistä kärsimystä ja nostaa talouden edellytyksiä yksiselitteisemmin ja merkittävämmin kuin mielenterveyden hyvä hoito.

OECD arvioi 2018, että heikentyneen mielenterveyden vuosikustannukset Suomelle ovat 11 miljardia euroa eli noin 5,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Summa on valtava ja siinä ei näy vielä koronapandemian tuomat mielenterveyskustannukset. Mielenterveyden häiriöt heikentävät työkykyä ja ovat myös yleisin sairauspäivärahan saamisen ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Sairauspäivärahaa saaneiden lukumäärä on kasvanut vuosien 2016 ja 2019 välillä 43 prosenttia. Vuosittain esimerkiksi masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle jää noin 3500 henkilöä. Jokaisen päätöksen ja numeron takana on myös inhimillinen tarina.

Ajoissa haettu ja saatu hoito nopeuttaa toipumista ja estää masennuksen pahenemista. Avun piiriin pääsemisen tulisi olla helppoa, jotta tähän tavoitteeseen päästään, sillä masennuksesta kärsivällä voimat voivat olla vähissä ja hoidon aloittamiseen vaadittu ponnistus voi helposti tuntua ylitsepääsemättömältä. Masennusta esiintyy nuorilla ja aikuisilla kaikissa ikäryhmissä ja erilaisissa elämäntilanteissa, erityisesti siirtymävaiheissa. Aktiivista avun piiriin ohjausta tulisikin olla kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, neuvolassa, työvoimaneuvonnassa ja iäkkäiden palveluohjauksessa. Matalan kynnyksen keskusteluapua ja lyhytterapiaa pitäisi olla nopeasti saatavilla koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä perustason terveyspalveluissa terveyskeskuksissa. Eikä hoito näissä saa jäädä vain lääkehoidoksi. 

Kuukauden jono terveyskeskuslääkärille ja puolen vuoden jonotusaika depressiohoitajalle tai psykologille on usein epäinhimillisen pitkä. Mutta on myös kuntia, joissa ei ole edes jonoa, johon lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta kärsivän voisi laittaa, jos erikoissairaanhoidon kriteerit eivät täyty. Työntekijöitä on siis oltava riittävästi. Palvelutarjonnan on pidettävä sisällään myös erilaiset ryhmä- ja etäterapiamahdollisuudet, jotta nopea ja helppo hoitoon pääsy on mahdollista nykyisessä taloustilanteessa.

Sote-keskusten suunnittelussa on onneksi pyritty ottamaan huomioon myös matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja sujuvat mielenterveyden hoitopolut. Niiden toteutuminen on kuitenkin vasta suunnitteluasteella. Jotta emme aja itseämme ojasta allikkoon, tai terveyskeskusjonosta sote-keskusjonoon, emme voi jäädä odottamaan. Riittävä määrä osaavia työntekijöitä ja uusien hoitomallien käyttöönotto jo nykyisessä järjestelmässä ovat edellytys myös tulevien sote-keskusten hyvien mielenterveyden hoitopolkujen onnistumiselle.

Otetaan siis myös ne vähemmän kipeää tekevät keinot aktiivisesti käyttöön tulevia työllisyystoimia suunniteltaessa.

Katri Savolainen

psykologi, tutkija, psykologian tohtori ja kuntavaaliehdokas (vihr.).


https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3116949?fbclid=IwAR0-ZMosemkIeh1jZO5gE5MrRG0hCpTd2SWy7uVcDQ7QsDfPKydkId2XoTY